Weird facts

Eli ajattelin tehä vaihteeks jotain muuta, kuin ainaisia kuulumisia, joten tällänen 10 asiaa, joista pidän -haaste kehiin. Oikeesti helpommalta tuntuis kirjottaa 10 asiaa, joita vihaan/inhoan, mutta jätetään ne myöhemmällä. Pidemmittä puheitta aloitetaaan. Kaikki tapaukset on muuten mielivaltaisessa järjestyksessä.

1. Juttujen aloittaminen. Okei siis se aloittaminen ei oo vaikeeta, vaan saan oikeesti aika nopeesti itteni tekemään jotain, mutta sitten kun sen saan alotettua niin joko a) en pysty lopettamaan ennen kuin se on valmis (esim. essee) tai b) jos lopetan kesken, niin se sitten kans jää kesken. Esimerkiksi jos alotan siivoamista, niin jos päätän istahtaa tauolle niin ei toivoakaan, että jatkaisin sitä hetken päästä. 

2. Suunnittelu. Mikä vois olla kivempaa, ku miettiä kaikkia aikatauluja tai ylipäätään suunnitella jotain turhaa? Huomaankin aina kirjoittelevani mitä turhimpia listoja jutuista, joita täytyy tehdä tänään tai mitä pitää muistaa esim. seuraavalla viikolla. 
3. Kynsien koristelu, Varmaan blogiani pitempään seuranneet tietää tästä tavasta. Mulla saatto olla ennen joka toinen päivä erilaiset kynnet ja vieläkin ihmettelen miten oikeen jaksoin. Vieläkin on innostusta, mutta inspiraatio ja aika on vähän hukassa. Ehkäpä sitten taas joskus läydän senkin jälleen.

4. Tämä tuo minulle onnea -jutut. Mulla on joku kauhee tapa. En tiiä miten selittäisin tätä, mutta esim aamulla mietin, että laittaisinko ruskeeta vai mustaa kajaalia, sit päätän vaan randomisti, että tänään tää musta tuo onnea ja toi ruskee ei. Kaiken huipuks yleensä valitsen sen epäonnea tuovan yksilön :--D Tai sit esim. kuuntelen autossa jotain biisiä ja saatan vaan ristiä sen onnea tuovaksi biisiksi.. Siis häh?
5. Aasia. No onko tää nyt sitte outo tapa vai ei, niin en tiedä, mutta tässä se nyt kuitenkin on. En oo ennen ajatellu asiaa, mutta on jotenkin kiehtovaa erottua muista musiikkimaultaan. Ihmiset aina jaksaa ihmetellä, että mitä aina nään aasialaisissa, mutta ei sitä voi selittää, kokeilkaa itte!
6. Road rage. Tää tulee varsinkin kaveriporukassa hyvin esille. Jo suorastaan sanonta kaverini välillä on lause "ei voi ajaa lujempaa ku ei sitä tiiä jos nää autot hyppää päälle / jos tää auto kaatuu / jos tää auto pyörähtää yhtäkkiä katolleen" ja siis  tää kuuluu sössöttää.




4 kommenttia :

  1. Onks noi kynnet sun tekemät? Upeat!
    Ah toi Aasia juttu on niin totta! Ei sitä osaa selittää, se vaan on joku pinttymä päässä, et kaikki aasialainen juttu vaa uppoo :--DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekeke ei ole, mutta vois koittaa tehä joskus kun taas löytäis aikaa :DD

      No eikö ookki? ><

      Poista
    2. Laita ihmees sit jotai kuvii sun muuta niist. :3 Niit on aina kiva kadehtia :D

      ~

      Poista
  2. Kokeilen tota Aasia juttua jo : 3 On muuten aika hassua et en ite huomaa et kaikki aika menee vaan siihen D :

    VastaaPoista

Canon 1000D
18-55mm
70-300mm